Energia katsaus viikko 37

energia

Tällä viikolla on nähtävissä edelleen 3d romahdusksen jatkuvan mikä ei kaikki tietenkään näy ns massamediassa. Etenkin tämä tapahtuu yhdysvalloissa missä jälleen valoaallon lailla ns archonien äänestys ohjelma paljastukset jatkuvat jälleeen. Tämä on syynä toki myös kaikkien puolueiden sieluttomien voimien palvojien yrityksiin saada sielut uskomaan äänestämiseen ja esim ydinvoimaan. Nämä uskonto rakenteet horjuvat ja herätttävät edelleen monia läpi maailman.

Tästä ajasta puhutaan kosmoksessa ns käännekohtana jossa monet tekevät valintansa mistä eivät enää palaa. Tämä on mielestäni aivan turhaa yleistämistä ja valopolulle on tervetullut milloin vain.

Energioissa miuta itseäni on hämmästyttänyt täällä että katselmukset on osoittaneet että mone aukeavat ja ovat auki ns Luoja lähteestä eikä suinkaan avaudu 5d aikalinja ymmärrykseen. Tämä on monelle hämmentävää itsekkin mutta todellisuudessa on paljon helpompi lähteä katsomaan alaspäin ylhäältä lähteestä kuin lähteä katsomaan 3d;stä harmaalle 5d; aikalinjoihin ja kosmiseen peliin sekoittamaan itseään. 😉 Tämä siis täällä Suomessa.

On selviä merkkejä että ns annunaki elämistä hyvin suoraan inkarnoituneet alkavat herätä ja oletettavissa on että näitä elämiä ja paikkoja on tutkittava isommalla porukalla hyvin pian ja jopa voitaisiin harkita sivuston aloitus tutkimus matkaksi näitä aikalinjoja.

Tällä hetkellä energiat tulevat Leijonan Tähdistön magneettisten planeetta/tähti yhteisöjen kautta ja mitkä ovat perinteisesti vahvistaneet sieluttomien voimien poliittisia energioita ja ainakin pyrkimyksiä haali valtaa ihmisiltä sieluttomien voimien poliittisiin ja yhteiskunta koneistoihin. Tilanne on kuitenkin nyt täysin päinvastoin ja ihmisten OMA itsenäisyys vahvistuu nyt tänne tulevien Luoja energioiden myötä. Tämä vahvistaa näin syksyllä ihmisten omia alkeemelisia taitoja Luoda akaasisista uusia toiminta muotoja valosta nyt romahtavien tilalle. Nämä toimet tukevat ymmärrystä,toisten auttamista ja vanhojen heimomallien esiin tulossa suoraan jokaisen omasta valosta ja rakkaudesta. Hauskaa viikkoa kaikille 2022 viikko 37.

Sampo

2 ajatusta aiheesta “Energia katsaus viikko 37”

  1. Minusta on aina tuntunut pahalta, kun ns. valoihmiset puhuvat , että nyt täytyy tehdä valinta mihin päin lähtee elämäänsä kuljettamaan. Kulkeeko 3d:llä vai tähtääkö korkeammalle. ….matkan varrella ei muka voi valiintaansa perua. Minusta se on väärin. Luojan tykö olemme aina tervetulleita, valitsimme nyt vaikka elää matalemmalla tasolla.
    Hyvä kun kirjoitit tuosta.

Kommentoi

Lisää artikkeleita satunnaisessa järjestyksessä.

Scroll to Top