19.12 Energiapäivitys. Archonien vuoristorata energiat tulevat purkuun Äiti maan toimesta Sophian talvipäivän seisauksen koittaessa.

16.12 tapahtui valtava ns X luokan Auringon purkaus mikä tulee toki Luoja energioiden jatkuvasta virtauksista äiti maahan. Auringon pitkään jatkunut aktiivisuus ei ole suinkaan loppumassa. Tämän lisäksi 19.12 yöllä Suomen aikaan alkoi Islannissa tulivuorenpurkaus mikä on ollut aikalinjakatsauksissa nähtävillä jo vuoden verran. Samalla on nähtävissä 3d maailmassa kuinka sieluttomien voimien sota ja vastakkainasettelu ja tuomitsemis energiat lisääntyvät. Monet ihmiset edelleen turvautuu "tuttuihin ja turvalliseksi" kokemiin ratkaisuihin kuten äänestämiseen,yhteiskuntaan,länsimaiseen lääketieteeseen eri uskontoihin, jotka jatkavat näitä muinaisten,erillisyyteen, perustuvien energioiden esiin tuontia. Nämä ihmiset turvautuvat yhteisöihin ja yhteenliittymiin jotka perustuvat ja valmistautuvat vain ja ainoastaa pitämään kiinni näistä muinaisista sieluttomista rakenteista jotka perustuvat tuomitsemiseen ja ihmisten hallitsemiseen. Kaikki vanhat energiat jotka pohjautuu erilaisten sieluttomien voimien energioiden ohjelmien ylläpitoon, esim kuvitteluun että Suomen valtiosta voisi tulla taas joku hyvin vointivaltio tai että joku Trump toisi järjestystä tai joku uusi rahajärjestelmä palauttaisi hyvikset valtaan tai maapallo on litteä ovat kaikki archonien aivopesu illuusoita ja tulevat puhdistukseen nyt entistä voimallisemmin. Myös nyt on pinnalla erittäin paljon uskonnollisissa vakaumuksissa ja perinteissä ja ennen kaikkea "ennen kaikki oli paremmin" energioissa kiinni olevien lisääntynyt negatiivisuus. Yleenssäkin monet ovat huomanneet kuinka ihmisten negatiivisuus lisääntyy kaikkialla. Erityisesti niiden keskuudessa jotka luulevat että ovat purkaneet kaiken ja ovat hereillä ja ovat auki. Monet ovat uskossa vanhaan new age mestareiden väittämiin että maailma on archonien matrix illuusio mitä siis nämä "valomestarit" haluavat meidän uskovan. EI se ole. Maailma EI OLE illuusio ja purku energiat ovat vasta tulossa pintaan. Maailma on.....
tulivuori islanti

16.12 tapahtui valtava ns X luokan Auringon purkaus mikä tulee toki Luoja energioiden jatkuvasta virtauksista äiti maahan. Auringon pitkään jatkunut aktiivisuus ei ole suinkaan loppumassa. Tämän lisäksi 19.12 yöllä Suomen aikaan alkoi Islannissa tulivuorenpurkaus mikä on ollut aikalinjakatsauksissa nähtävillä jo vuoden verran.

Samalla on nähtävissä 3d maailmassa kuinka sieluttomien voimien sota ja vastakkainasettelu ja tuomitsemis energiat lisääntyvät. Monet ihmiset edelleen turvautuu "tuttuihin ja turvalliseksi" kokemiin ratkaisuihin kuten äänestämiseen,yhteiskuntaan,länsimaiseen lääketieteeseen eri uskontoihin, jotka jatkavat näitä muinaisten,erillisyyteen, perustuvien energioiden esiin tuontia. Nämä ihmiset turvautuvat yhteisöihin ja yhteenliittymiin jotka perustuvat ja valmistautuvat vain ja ainoastaa pitämään kiinni näistä muinaisista sieluttomista rakenteista jotka perustuvat tuomitsemiseen ja ihmisten hallitsemiseen.

Kaikki vanhat energiat jotka pohjautuu erilaisten sieluttomien voimien energioiden ohjelmien ylläpitoon, esim kuvitteluun että Suomen valtiosta voisi tulla taas joku hyvin vointivaltio tai että joku Trump toisi järjestystä tai joku uusi rahajärjestelmä palauttaisi hyvikset valtaan tai maapallo on litteä ovat kaikki archonien aivopesu illuusoita ja tulevat puhdistukseen nyt entistä voimallisemmin.

Myös nyt on pinnalla erittäin paljon uskonnollisissa vakaumuksissa ja perinteissä ja ennen kaikkea "ennen kaikki oli paremmin" energioissa kiinni olevien lisääntynyt negatiivisuus. Yleenssäkin monet ovat huomanneet kuinka ihmisten negatiivisuus lisääntyy kaikkialla. Erityisesti niiden keskuudessa jotka luulevat että ovat purkaneet kaiken ja ovat hereillä ja ovat auki. Monet ovat uskossa vanhaan new age mestareiden väittämiin että maailma on archonien matrix illuusio mitä siis nämä "valomestarit" haluavat meidän uskovan. EI se ole. Maailma EI OLE illuusio ja purku energiat ovat vasta tulossa pintaan.

Maailma on.....

Tämä sisältö on vain jäsenille.
Liity jäseneksi
Already a member? Kirjaudu sisään täältä

Kommentointi on suljettu.

Lisää artikkeleita satunnaisessa järjestyksessä.

Scroll to Top
The Light of The North
Yksityisyys

Sivusto kokonaisuudessaan käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen. Evästeiden tiedot ovat tallennettuna selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja kuten tunnistavat kun palaat sivustolle sekä helpottaa ylläpitoa ymmärtämän mitkä osiot sivustosta ovat kiinnostavimmat ja hyödyllisimmät.